26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

Kummitukset, henkimaailma, telepatia, psykokinesia, selvänäkö, kanavointi, spiritismi, shamanismi, evp...
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 04 Tammi 2019, 08:12

Tämän perusteella voi tulkita munkki Malakian ennustusta, ennuste ei muutu vaikka maailma muuttuu nyt kovasti, se on nähty tapahtuman kokeneiden silmin. Sen tulkinta vain on meille vajavaista, sen voisi päätellä niin että koska tulee hirmuinen tuomari 2033, koska kyseessä on uskonmies Malakia, niin Vatikaani joutuu lopulta myös oikeuden eteen ja se on sen loppu, kyseessä on kansanmielinen johto, korruptoituneen kirkon säilyttämiseksi ei nähdä perusteita, Italiassa on jo nyt kansanmieliset johdossa, jos näin, on myös EU:lta valta poissa estää tapahtuma, EU ei ole enään sitä mitä se oli mahdissaan, tavallaan sekin on jo mahtinsa ohittanut, mutta sitä peitellään ja pyritään vahvistamaan liittovaltiolla, ties millä, he tietävät loppunsa tulevan ja pyrkivät sitä kaikin keinoin estämään.

Ikuinen Rooma tuhoutuu, sen voisi nähdä järjestelmänä missä elämme nyt, ehkä kapitalismin loppu tässä muodossa, joka tapauksessa nykyisen politiikan loppu, tilalle tulee kansanmielisyys jo Schumannin resonanssin takia, oikeudenmukaisuus on yksi tuleva tekijä korkeammassa resonanssissa eikä eriarvoisuus mitä kapitalismi edustaa.

Tässä on toinenkin paha mitä ei voi sivuttaa, Fatiman kolmas ennustus on joidenkin tutkijoiden mukaan ennustanut kirkon tuhoa ja siksi se salataan. Kirkko on vain yksi osa mikä kokee muutoksen, romahduksen. Ennuste enustaa kymmeniä tulipesäkkeitä mitkä valtava enkeli sytyttää, mistä ei synny kuitenkaan sotaa, koska sama enkeli sammuttaa ne toisella kädellä, tätä jatkuu, tämä on vain yksi ennusteen kohdista, mikä kuvaa tulevia vaikeita aikoja jotka alkoi tavallaan nyt Ranskasta, eli uusi Ranskan vallankumous. jo sen alkamisen jälkeen on ollut useita isoja mellakoita ympäri EU:ta. Myös EU:n tuhoa tämä ennakoi.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 04 Tammi 2019, 10:32

Silti enemmistö ihmisistä elää vielä Ruususen untaan. Mitä maailmalla tapahtuu ei heitä kiinnosta juurikaan. Se näkyy myös äänestyskäyttäytymisessä kun ei ole parempaa näkyvissä tai ei ainakaan uskota että voisi olla. Pikkasen huvitti pöllöuutisten politiikan katsaus jokunen ilta taaksepäin. Siellä asiantunteva politiikan toimittaja muisti mainita että SDP on kytköksissä ammattiyhdistysliikkeisiin. Unohti sitten kuitenkin mainita että oikeistopuolueet ovat kytköksissä EK:hon ja heillä on edustus myös Brysselissä. Tämä mainitaan esim. Bryssel Myyty-kirjassa. Eli jälleen esimerkki siitä kenen asiaa ajetaan kun kerrotaan asioista tietyllä tavalla ja ei puoluettomasti.
https://ek.fi

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 05 Tammi 2019, 07:28

Ammattiyhdistysliikkeet halutaan alas jottei työntekijälle jäisi mitään suojaa, järjestöä mikä ajaisi työntekijöiden etua. MTV on vapaamuurarien merkillä varustettu, eli pöllöllä. Homma ei kuitenkaan ole liian selkeä, vapaamuurarit on onnistuneet ujuttamaan SDP:n johtoon vapaamuurarin, eli mitään isoa muutosta SDP ei saa aikaiseksi kansan edun suhteen, kuten Italiassa tuli kunnolliset muutokset kansanmielisten päästessä johtoon, perustoimeentuloa korotettiin puolella, lienee jotain tuhannessa eurossa. Mainittakoon että heillä on myös kaikki halvempaa ja ainainen kesä ja .. enpäs sano mitään naisista. Suomi on paska maa monelle huonompaan osaan ajetulle. On aivan selvää että globaalit vapaamuurarit pyörittää politiikassa kolmen koplaa mihin kuuluu SDP, Kokoomus ja Keskusta. Voisi olla hyvä äänestää puolueisiin kuulumattomia, tietysti katsoa mitä he ovat. Näillä eväin Suomeen ei saada muutosta, persut ei nouse enään riittävän isoksi koska eivät Soinin johdolla tehneet mitään oleellista muutosta, Soini olikin kätyri. Väyrysen puolue on liian pieni samoin Suomen kansa ensin sekä yksittäiset puolueisiin kuulumattomat heidän voima on pieni isompaan muutokseen. Mutta muutos tulee Euroopasta ja siihen on meidänkin myöhemmin alistuttava.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 05 Tammi 2019, 14:24

Halutaan ajaa alas ja massiivisen hallitsemattoman maahanmuuton tarkoitus on nimenomaan myös romuttaa järjestelmä. Kreikassa kun on jo tehty muutaman euron tuntipalkalla pitkiä työpäiviä joista harvemmin sitten maksetaan verojakaan. Tuo on tosin pitkä perinne Kreikassa mitä paikalliset ovat sanoneet kun on tullut siellä lomailtua. Pienen kylän vanhin ihminen on kuollut mutta tukia on nostettua vielä vuosia kuoleman jälkeenkin. Nämä eivät ole kuitenkaan suistaneet Kreikkaa mihinkään velkakierteeseen. Valtion talous ei vaan ollut aivan eurokunnossa kun Kreikka päätettiin liittää Emuun eli Euroon Goldman Sachsin väärentäessä taseet eurokuntoon. Näin toimien luotiin "pohjaton Kankkulan kaivo" miljardien mennessä pääosin pankkien tukiaisiin ja murto-osan meni sitten Kreikkalaisille. Pankkkitukiaisista tuli siis yhteinen velkavankeus Emumaiden veronmaksajille. Onhan näistä tilastoja katsokaa itse.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 25 Helmi 2019, 17:34

Aika on spiraali, ja kun kuljemme tuota spiraalia pitkin, meille annetaan toistuvia tilaisuuksia puhdistaa karmaa, tehdä parempia valintoja ja kohottaa ihmiskokemustamme. Vanhat kaavat toistuvat uudestaan ja uudestaan eri pelaajien kera, mikä antaa meille tilaisuuden reagoida eri tavalla. Nämä ovat suhdemalleja perheen, kumppaneiden, työpaikkojen, rahan, tunnehaavojen ja paljon muun kanssa. Kasvot muuttuvat, mutta taustaongelmat pysyvät. Kun kuljemme spiraalia pitkin, palaamme samoihin risteyskohtiin aikajanan eri paikoissa. Tässä on "nyt"-hetki. Se on yhdyspiste, jossa päätämme kohota tai toistaa, ylösnousta tai pysyä samana. Samana pysyminen lähettää meidät uudelle matkalle spiraalia pitkin ja luo intensiivisemmän kokemuksen seuraavalla kerralla.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 26 Helmi 2019, 08:49

Aika oli lineaarinen 3 ja 4 ulottuvuudessa, vasta 5 ulottuvuus voidaan käsittää joidenkin mielestä spiraalina, mielestäni se on rajaton ja niillä joilla on jäänyt karmaa se voi olla spiraali, eli tämä ei vaikuta tuleviin ennustuksiin koska ennusteet käsittelee tätä ulottuvuutta, ym. Sanotaan että herännyt on vasta viidennessä ulottuvuudessa tietoisemmin, mutta kuinka paljon heitä on, no kaikki meediot, nekin jotka luo peltokuvioita tai luovat ufoja yhteyksineen, meediokyky ymmärretään myös kanavointina ollen täysin sitä. Ufo lähikontaktissa voi syntyä säteilyä ja palovammoja kontaktin lisäksi, kyse on toisen ulottuvuuden tekijöistä jotka yltääkin materian tasolle, meediokyky, näinpä virheellisesti luullaan että ufot olisi ydinkäyttöisiä. Aivan sama sille, mutta todistaa sen mikä ero on kolmannen ja neljännen ulottuvuuden ajattelussa viidenen ulottuvuuden ajatteluun. Viidenen ulottuvuuden ajattelu ei yhdistä välttämättä vanhaan käsitteeseen jos asiat ei täsmää vaan näkee laajemmin ja luo uuden käsitteen. Samalla luullaan että aikajanoja on enempi, koska osa ihmisistä on selvästi herännyt kokien maailman toisella avarammalla tapaa, mutta eivät he voi mitään massojen aaltoilulle, mitä ohjaa mm. Schumannin resonanssin nousu ja eliitin suuret rikokset ja virheet kansaansa vastaan.

Jos ihmisten enemmistö nousisi viidenteen ulottuvuuteen, minkä päämedia estää tehokkaasti, niin vanhat ennusteet tietysti muuttuisi. Yksittäinen ihminen voi kuitenkin kumota ennusteensa yksinkertaisesti heräämällä, paras tapa on Gurdjieffin oppi, yksinkertaisimmillaan se on että pyrkii näkemään saman asian eri kulmista, olet muodostanut käsitteen että en voi menestyä ja plää plää plää, se on näkemys joka on tehty ja lyöty lukkoon, kuitenkin jos alat kyseenalaistamaan väitteen nähden siinä kaksi vaihtoehtoa tai enempi myöhemmin, niin tulet varmasti menestymään, nimittäin useamman vaihtoehdon luominen samalla pinttyneelle käsitteelle johtaa heräämiseen. Herääminen johtaa ylitietouteen, kanavoit korkeita henkiä päätöksissä tai vain omaa korkeaa itseäsi, sinulla on johdattaja, parempi kuin maanpäällinen opettaja, olet poistunut eliitin orjan asemasta ja et ole enään heidän johdatettava.

Moni näkee nyt että keltaliiveillä ei ole mitään näin korkeaa päämäärää, he ovat kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa eli lineaarisessa ajassa vaikuttamatta ennusteisiin, tosin heidätkin on ennustettu ettei Macron taivu siirtolaistulvan estämiseen, kuinka tärkeää eliitille onkaan sekoittaa väestöt.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 26 Helmi 2019, 10:57

Eikös myös profetia ole lyöty lukkoon kun ennustetaan sotaa? Sota tulee tiettynä vuotena. Näinhän Nostra ennustaa, eikö niin?
Meidän pitää nousta näiden yläpuolelle ja visualisoida että kaikki tulee menemään hyvin.
Tietääkseni A.Nummelan tapauksessa alus oli kylläkin ydinkäyttöinen gammasäteilyineen. Tapasin hänet Päivölässä muutama viikko tapahtuman jälkeen. Eli tuo telepaattinen viesti mennessä saunaa lämmittämään, mene toista kautta mutta Asko ei kuitenkaan mennyt ja palovammoja sitten syntyikin niille alueille mitä kylpytakki ei peittänyt ja kyse oli kuitenkin sekunneista.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 26 Helmi 2019, 19:47

Juuri MTV yhdisti Väyrysen rikollisuuteen koska oli ottanut yhdeksi ehdokkaksi puolueeseensa MV lehden toimittajan, tämä tuotiin esiin tavalla että tietämätön ei äänestä kumpaakaan, taas Sinisiä kehutaan maasta taivaaseen, eli Median ohjaus politiikkan alkoi täydeltä laidalta tietämättömien kohdalla.

Juuri selitin miksi sodan estäminen on niin hankalaa vaikka se tiedettäisiin etukäteen, sen voi estää mutta se ei onnistu kuin ihmeen kautta. Ei tarvita kui yksi MTV:n uutislähetys ja yli puolet kansasta menee lähetyksen tiedon mukana, Iljasta tehtiin rikollinen, Väyrysen mahdolisuudet kutistetaan, eli MTV ei halua mitään muutosta Suomeen, ehkä turhaa mainita että MTV:n pöllömerkki on myös vapaamuurareiden merkki.

No kun kerran ennustetaan niin luulenpa että Ilja menee läpi, myös Väyrynen, itse asiassa en edes ymmärrä kuinka vaalitulokset vaikuttaa pienessä puolueessa eduskuntaan pääsemiseksi, mutta ei tässä tarvi kaikkea tietää. Myös negatiivinen uutinen on yhtä hyvä uutinen, jotenkin MTV on unohtanut perusasiat sekä sen että iso osa kansasta tietää oikean kuvion Iljan ja Väyrysen kohdalla, eli kuka on todellisuudessa rikollinen, sananvapauden rajoittajat vai asioiden julkituojat.
Viimeksi muokannut A MAN OF A TIME STORM, 08 Maalis 2019, 07:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 26 Helmi 2019, 21:02

Tuo on propagandaa josta kirjoitit ja se tapahtuu alemmin värähtelevissä energioissa koska se ei voi tapahtua korkeammissa värähtelyissä missä visualisointi tapahtuu.

Avatar
Varjotar
Maahinen
Viestit: 195
Liittynyt: 22 Tammi 2013, 22:51

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Varjotar » 28 Helmi 2019, 14:59

Asiaa, A Man of a time storm
I do not know if you do not know.. :ghost:

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 28 Helmi 2019, 18:25

Varjotar kirjoitti:Asiaa, A Man of a time storm

Minusta se oli kylläkin propagandaa ei visualisointia, joka siis tapahtuu hiljentymällä meditatiivisessa tilassa. Variaatioita voi toki olla erilaisia tuossakin.

Avatar
Varjotar
Maahinen
Viestit: 195
Liittynyt: 22 Tammi 2013, 22:51

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Varjotar » 28 Helmi 2019, 20:54

Jaha,olen sitten kommentoinut lainaamatta, niin pieleen on mennyt.
I do not know if you do not know.. :ghost:

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 01 Maalis 2019, 08:11

Andro luuli että tarkoitin visualisointia sen alla olevassa poliittisessa osassa, en tarkoittanut, taas Varjotar ilmeisesti tarkoitti että poliittinen osa oli asiaa, kiitos jos näin oli. Visualisointi sana nyt jäi siihen kun tarkoitin sen kyseenalaistamista maailman poliittisissa asioissa, eli en kirjoittanut kaikkea mitä ajattelin, näitä sattuu kun paljon kirjoittaa. Visualisointi toimii hyvin yksilötasolla, mutta miten vaikutatte Cabalin päättäjiin visualisoinnilla, tuskin tavoitatte heitä.
Onhan meditoitu alueille rikollisuuden laskua se näyttää toimivan heikkotahtoisiin pikku rikollisiin, syövät sitä samaa fluoria aivan liikaa, mutta nämä cabalin miehet ja naiset on ihmisiä joihin ei voi juurikaan vaikuttaa, heillä on vahva oma näkemys jopa niin että he uskovat tekevänsä oikein NWO:ta rakentaessa kyseenalaisin konstein, osa heistä kieroutuneita vahvoja ihmisiä. Ehkä se toimisi, ehkä ei, ehkä senkin takia se aloitusalause jäi kesken.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 07 Maalis 2019, 11:14

A MAN OF A TIME STORM kirjoitti:Visualisointi, juuri MTV yhdisti Väyrysen rikollisuuteen koska oli ottanut yhdeksi ehdokkaksi puolueeseensa MV lehden toimittajan, tämä tuotiin esiin tavalla että tietämätön ei äänestä kumpaakaan, taas Sinisiä kehutaan maasta taivaaseen, eli Median ohjaus politiikkan alkoi täydeltä laidalta tietämättömien kohdalla.

Juuri selitin miksi sodan estäminen on niin hankalaa vaikka se tiedettäisiin etukäteen, sen voi estää mutta se ei onnistu kuin ihmeen kautta. Ei tarvita kui yksi MTV:n uutislähetys ja yli puolet kansasta menee lähetyksen tiedon mukana, Iljasta tehtiin rikollinen, Väyrysen mahdolisuudet kutistetaan, eli MTV ei halua mitään muutosta Suomeen, ehkä turhaa mainita että MTV:n pöllömerkki on myös vapaamuurareiden merkki.

No kun kerran ennustetaan niin luulenpa että Ilja menee läpi, myös Väyrynen, itse asiassa en edes ymmärrä kuinka vaalitulokset vaikuttaa pienessä puolueessa eduskuntaan pääsemiseksi, mutta ei tässä tarvi kaikkea tietää. Myös negatiivinen uutinen on yhtä hyvä uutinen, jotenkin MTV on unohtanut perusasiat sekä sen että iso osa kansasta tietää oikean kuvion Iljan ja Väyrysen kohdalla, eli kuka on todellisuudessa rikollinen, sananvapauden rajoittajat vai asioiden julkituojat.

Miksi kirjoitat visualisoinnista jos et kuitenkaan tarkoita sitä?
Tuo missä juttusi alkaa visualisointi sanalla, se on propagandaa eli väärän tiedon levittämistä. Visualisointi on aivan eri asia.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 08 Maalis 2019, 07:57

Kirjoitin ylempänä jo: "Visualisointi sana nyt jäi siihen kun tarkoitin sen kyseenalaistamista maailman poliittisissa asioissa, eli en kirjoittanut kaikkea mitä ajattelin, näitä sattuu kun paljon kirjoittaa."

Eli visualisointisanan lopusta uupuu lause jonka jälkeen kuuluisi alkaa väyrysen mollaamisesta oleva lause. Yritänpä nyt selittää mihin tuolloin pyrin kesken jääneellä lauseella.

Laitanpa mitä Nostra on sanonut, omasta muistista kertoen, eli tulevien ennustettujen tapahtumien ennemerkkejä voi havaita ennen kuin ne on toteutuneet mutta niitä ei voi estää toteutumasta.
Tämän ymmärtää hyvin, esim. joutuisitte kaatamaan EU komission jotta ennusteet ei toteutuisi, muuttamaan kymmenien tuhansien eliittisten ihmisten mielipiteet, he eivät muuta mielipiteitään koska kyse on heidän eduista, tässä valossa ymmärtää kuinka hankala näitä poliittisia ennusteita on muuttaa, toinen jotta tuleva sota ei syttyisi, teidän olisi muutettava islamin uskoisten uskonto.

Mutta jos tietää, uskon että jotain on tehtävissä, ainakin halutessaan voi väistellä pahinta. Näinhän onkin turma junissa, laivoissa, lentokoneissa on havaittu olevan keskimääräistä vähempi porukkaa, ihan laillista kohtalon kiertämistä. Negatiivisten asioiden estämistä vaikka mielenosoituksin pitäisi edistää, ottaa kantaa enempi, Suomi on kaikista huonoin esimerkkimaa tässä suhteessa, ehkä meillä menee vielä liian hyvin. Roomaan ei nyt kanata muuttaa eikä myöskään koko Italiaan, Nostra kertoo sen paikoin autioituvan tämän vuosisadan alkupuoliskolla olevassa sodassa, ehkä sota on vasta 2050 paikkeilla, kuitenkin sodan pääherra syntyy 1999, siitä voi laskea milloin hän on elinvoimainen kenraali, Nostra teki hänestä parikymmentä ennustetta, mikä on varmaan eniten kuin kenestäkään muusta, tämä jo kertoo että kyllä hän tulee, vaikkei nämä toteutuisi täydellä voimalla toivon mukaan, ennustetta vastaan ei kannata silti uhmata.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 09 Maalis 2019, 20:50

Ennustetta nimenomaan pitää uhmata eikä alkaa luennoimaan ja tuomaan esille " mitä tulee tapahtumaan ja minä vuonna". Mikä saa ajatuksesi, sinne energiasi virtaa ja sellaista olet tullut luoneeksi. Voimallista tämä on silloin kun samoin ajattelevia on paljon. Ryhmämeditaatiollakin (30-60 min)on saatu pilvinen taivas hajoamaan ja auringon paistetta vielä parin tunnin ajaksi sen jälkeen vaikka osallistujia on ollut vain 50-100 persoonaa.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4762
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 10 Maalis 2019, 06:30

Tarkoitan ennusteen uhmaamisella sitä, että nyt ihan tarkoituksella muuttaa Roomaan asumaan kun sen kohtalo on ennustettu, jokainen voi näin muokata omaa kohtaloa jos on riittävästi tietoa, tavallaan pelastan yksilöitä, voihan tämän näinkin ajatella, tällaista olen tullut luoneeksi. Mainittakoon että Berliinin muurin purkamisesta sen lähialueella on 57 vuoden rauha luvattu ennusteessa, mutta Italia on jo aika kaukana Berliinin muurista. Eli tämän mukaan sotaa ei tule lähivuosina Saksaan, Itäsaksaan, ei Suomeenkaan, tällainen fiilis itselläkin on, Nato ei ole vielä hajonnut Balkanilta joten sodan alkaminen nyt ei näytä mahdolliselta vielä sieläkään.

On tärkeää tuoda esiin mestarin ennusteet, koska ne koskee tulevaa sotaa, Nostra sanoo myös niin, että Jumalan armosta ennuste voidaan perua, jotenkin niin sanoo. Toisaalta mitä hänelle korkeat henget on näyttäneet, ne toteutuu vaikka ne tiedetään ennen, hän sanoo tämänkin. Ehkä ryhmämeditaation suunta olisi hyvä muuttaa pilvistä päättäjiin. Ryhmämeditaatiolla ovat saaneet myös peltokuvioita aikaiseksi mikä on jo jotain mielestäni, mutta tämä ei riitä, kyse on politiikasta ja sen muuttamisesta, konkreettisista teoista.

Toin ennusteen esiin, jotta pyrkisimme estämään sodan. Jokainen tietää sisimmissään kuinka se onnistuu jos vähänkin herää oravanpyörästä. Yksinkertaisesti miettiä mikä edistää maailmanlaajuista rauhaa. Kyllä se näyttää olevan myös niin että uskottavat puolustusvoimat edistää edelleen rauhaa arabien suunnasta heidän uskontonsa takia. Usan linjasta erkaneminen ei ole hyvä juttu mitä nyt valtamedia ajaa välien huononemista Usan suuntaan. Naton alasajo ei ole hyvä juttu, jonkinlainen voimatekijä arabien suntaan on säilytettävä, EU:n hajoaminen ei ole hyvä juttu, mutta itse päättäjät tuhoavat EU:n ajamalla omat kansalaisensa liian ahtaalle pienin palkoin, mitä kokoomuaskin nyt edistää kaikin tavoin Suomessa maahanmuuttopolitiikalla mikä selvästi laskee tulotasoa ja jättää työttömäksi Suomalaisia. Asioita voi nähdä uudessa valossa kun tietää kohtalon, en itse ainakaan halua että Euroopan pääkaupunkien kaduilla kasvaa puolen metrin ruoho kuten Nostra kuvailee sodan jälkeistä aikaa, tosin tämä kuvaus voi olla myöhemmistä sodista ja varmaan onkin, mutta sodat johtaa sotiin. Kuvitelma että nyt kaikki menisi parempaan on jo romutettu, mutta näin uskottiin vielä muutama vuosi sitten, jokainen voi miettiä kasvavaa eriarvoisuuden syitä sekä seurauksia myös.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 10 Maalis 2019, 11:12

Asiat on hyvä huomioida jäämättä niihin liiaksi kiinni. Maan mahdollisuuskenttä on jo laajentunut eksponentaalisesti.

Meri-Pori
Maahinen
Viestit: 169
Liittynyt: 20 Joulu 2017, 09:47

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Meri-Pori » 10 Maalis 2019, 11:23

Berliinin muuria on vielä jäljellä. Olin viime viikonloppuna hotellissa jonka kadun toisella puolen muuria on vielä pystyssä. Siellä oli joku tapahtuma koska porukkaa oli muurilla paljon koko viikonlopun ja vanhoja trabantteja parkissa kadulla.
En käynyt kyselemässä mikä tapahtuma oli menossa, muut asiat kiinnosti enempi.
Noihin ennustuksiin ja meditaatioihin en kommenti, koska ei ole tietoa näistä, mielenkiintoisia asioita.
“I’m not saying it’s aliens … but it’s aliens.”

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7438
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: 26.12.2018 Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

ViestiKirjoittaja Andromeda » 10 Maalis 2019, 11:50

Aikoinaan oli erittäin hyvä piiloluonnollinen ohjelma Sightings jota esitettiin Sci-fi Channelilla. Sinä esitettiin sen aikaisilla VHS videoilla kuvattuja ufoja, kummitus juttuja yms. Ohjelmaa tekivät Linda Moulton-Howe ja juontajana Tim White. Molemmat siis jo kauan mukana olleita tyyppejä.
https://www.youtube.com/playlist?list=P ... 9S36xCV1-H
Tällaista herkkua oli siis tarjolla tuossa 90-luvulla. Näitä katsomalla saa ainakin pohjatietoa piiloluonnollisista asioista.


Palaa sivulle “Parapsykologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron