Egyptillä on vuosituhansien ajan ollut erityisen tärkeä paikka monien henkisesti suuntautuneiden ihmisten mielessä ja elämässä. Eikä se ole mikään ihme. Ennen tarunhohtoisen Atlantiksen tuhoa edistyneet Valon Mestarit näkivät Atlantiksella valitsevassa kulttuurissa tuhon merkit. Ennen tuhoa Mestareiden parhaat Oppilaat muuttivat Egyptiin, mantereen henkisesti edistyneimpien asukkaiden kanssa ja siirsivät sinne turvaan kaiken sen mystisen tiedon, jonka he olivat Atlantiksella oppineet. Sen sijaan suuret Valon Mestarit itse siirtyivät Shambhalaan Himalajalle.
Maan ja ihmiskunnan kehitystä on aikojen alusta lähtien ohjannut Kaukaisista Maailmoista tulleiden Seitsemän Lähettilään muodostama Veljeskunta ja heidän Oppilaansa. Alun perin he elivät ihmisten keskuudessa miljoonien vuosien ajan, mutta Atlantiksen tuhon jälkeen he siirtyivät ohjaamaan ihmiskuntaa vain sisäisen henkisen yhteyden kautta, olinpaikkaansa ja itseään julkisesti paljastamatta.
Egyptiin muutettuaan Opettajien tehtävänä oli välittää tietoa sekä kehittää ja laajentaa ihmisten tietoisuutta. Kaikki opetus keskittyi älykkyyden, mielen ja mentaalikehon kehittämiseen. Kaikki joko nykyisen tai sitä edeltäneen Aurinkokunnan aikana ihmiskuntaan kerääntynyt tietomäärä on tallennettuna ainoastaan Egyptissä ja siitä vastaa Läntinen Veljeskunta, joka tunnetaan myös nimellä Luxorin Veljeskunta.
Himalajalle siirtyneet Valon Mestarit muodostavat Itäisen Veljeskunnan ja tämä Shambhalan Veljeskunta on alusta alkaen keskittynyt kehittämään sydämen intuitiota, jossa pääpaino on palvella Rakkautta ja kaikkein korkeimpia energioita. Atlantiksen jälkeen ihmiskunnan ohjauksesta vastasi kaksi suurta veljeskuntaa: Länsi palveli ihmiskuntaa kouluttamalla mieltä, Itä koulutti ja palveli sydäntä.
Maan ja ihmiskunnan vapautuminen Atlantiksella alkaneesta Pimeyden Ruhtinaan vallasta alkoi 1800 ja 1900 – luvuilla, ensin näkymättömillä tasoilla ja laskeutui lopulta fyysiselle tasolle maailmansotien muodossa. Taistelu päättyi 1949, kun Pimeyden Ruhtinas karkotettiin Saturnukselle. Sitä ennen hän ehti voittaa puolelleen pimeyden palvelijoita, jotka ilmenevät keskuudessamme ihmisten negatiivisina tekoina, ajatuksina ja tunteina. Taistelu jatkuu, kunnes jokainen on tehnyt oman tietoisen valintansa Valon ja Pimeyden välillä. Vaikka hengen tasolla valinnat on jo tehty vuoden 2017 aikana, taistelu jatkuu tietoisuuden, mielen ja sydämen tasolla. Me olemme syntyneet ihmisiksi, että oppisimme elämään Kosmisen Rakkauden Lakien mukaisesti. Jos rikomme lakia, Karman laki toimii oikeudenmukaisena suunnan korjaajana. Maa on luotu Myötätuntoisen Rakkauden planeetaksi, jonka asukkaille on annettu vapaa tahto, jota kaikki Mestarit kunnioittavat.
Maan kehitys seuraa Suurta Suunnitelmaa. Vuosituhannen molemmin puolin, ihmiselle näkymättömillä tasoilla, Maan kehitys siirtyi asteittain vanhasta syklistä uuteen sykliin ja Sydämen Tien värähtelytaajuuteen. Nykyinen maailmantilanne johtuu siitä, että pieni osa ihmiskuntaa on jo siirtynyt elämään Uudessa Ajassa, kun taas suurin osa elää samanaikaisesti vielä Vanhassa Ajassa. Maa planeettana jatkaa matkaansa Valoon, ja ne olosuhteet, missä ihmiskunta tulvaisuudessa elää, on täysin ihmiskunnan päätettävissä. Jos valitsemme yhteistyön Valon kanssa, saamme kaikille ratkaisuillemme Valon tuen.
Egyptistä kiinnostuneille on mielenkiintoista tietää, että 1800-luvun lopussa, kun kaikki Läntisen Veljeskunnan Opettajat siirtyivät Himalajalle ja heidän koulunsa suljettiin, monet ihmiset jäivät vaille suoraa yhteyttä Mestareihin. Tämä tilanne on nyt muuttunut, sillä Luxorin Veljeskunta on avaamassa jälleen ovensa ja on alkanut välittää Himalajan Veljeskunnan kanssa puhdasta jumalallista Rakkautta. Samoin kaikki ne Valon Mestarit, jotka aiemmin ovat jakaneet tietoa, ovat siirtyneet palvelemaan Rakkautta. Tämä Suuri Synteesi merkitsee, että Idän ja Lännen Veljeskunnat ovat yhdistyneet ja että ne molemmat palvelevat yhdessä Sydämen eli Rakkauden Tietä, jota kulkiessa ihmisen rajoittunut mieli ja ymmärrys avautuvat vähitellen Sydämen Viisaudelle ja Sydän avautuu kokemaan ja ymmärtämään yhä syvemmän Totuuden. Sydämen tie on nyt Maan ja koko ihmiskunnan uusi yhteinen tie.
EGYPTIMEDITAATIOT
Egyptimeditaatiot liittyvät tähän Suureen Synteesiin ja sen vahvistamiseen ei vain Egyptissä, vaan koko ihmiskunnassa. Meditaatioiden tarkoituksena on siis toimia ihmiskunnan piirissä Valon ja Rakkauden muodostaman sydänten verkoston välityksellä kanavana, jonka kautta Suurten Mestareiden läsnäolo ja kosmiset värähtelyt pääsevät ankkuroitumaan maahan ja ihmiskuntaan. Tämä tapahtuu kun kaikki osallistujat avaavat sydämensä toinen toisilleen, ihmiskunnalle, Äiti Maalle ja avautuvat edellytyksiensä mukaisesti tietoiseen yhteistyöhön Valon ja Rakkauden Mestareiden, oppaiden ja auttajien kanssa. Meditaatioon osallistuminen saa aikaan myönteisiä muutoksia ja edesauttaa monin tavoin persoonallisuuden puhdistumista ja sydämen avautumista.
Meditaatio vahvistaa myös Luxorin Veljeskunnan uutta globaalia tehtävää välittää Rakkautta koko ihmiskuntaan, samalla kun vahvistamme henkilökohtaista Sydämen valmiuttamme tulevalle Egyptin valotyömatkalle marraskuussa 2019.
Olet lämpimästi tervetullut osallistumaan Egyptimeditaatioihin, joiden ohjaaja on Tarja Salomaa ja jotka pidetään keskiviikkoisin klo 20.30 Skypellä. Toistaiseksi kerran kuukaudessa (12/6, 10/7, 14/8, 22/9 ) ja 25/11 lähtien joka viikko.
Tarja Salomaa tarjasmaa@gmail.com
Sydämen tien terveisin ja tapaamisiin Skypellä! Tarja

Skypessä löydät Tarjan nimellä thls64 - kuvana keltainen ruusu. Lähetä kontakti-tietosi ja Tarja liittää sinut Egyptimeditaatio – nimiseen ryhmään. Tätä viestiä voi vapaasti lähettää eteenpäin ja meditaatioon voi kutsua muita kiinnostuneita. Lähetä tietosi viimeistään pari tuntia ennen meditaatiota.
PS. Egyptiä koskeva taustatieto peräisin kirjasta The Book of Secret Wisdom, Zinovia Dushkova https://www.dushkova.com/authors/zinovia-dushkova/
Tervetuloa Tähtitieto ry:n yhteistyökumppanien tapahtumiin!
Copyright Tähtitieto ry 2019, all rights reserved.